VAALIKONE #6: Onko ulkomainen työvoima ratkaisu henkilöstöpulaan?

Almamedian vaalikoneen kuudes väite koskee työvoiman palkkaamista ulkomailta ja menee näin:

Väite: ”Sosiaali- ja terveysalan henkilöstöpulaa täytyy helpottaa palkkaamalla työntekijöitä ulkomailta.”

Vastaus: samaa mieltä (mutta en täysin samaa mieltä)

Oikeaan tarpeeseen

Jos kyse on henkilöstöpulasta, ja jos kielitaito ei ole ongelma, niin toki. Mielestäni ratkaisut, joissa ulkomailta tulleita koulutetaan täällä hoitajiksi ovat mielekkäitä, koska opintojen aikana voi antaa myös kieliopintoja. Täydellistä kielitaitoa ei tarvita, mutta sen verran, ettei esimerkiksi turvallisuus vaarannu väärinkäsitysten takia.

Ehkä voitaisiin hyödyntää ulkomailta tullutta henkilöstöä myös avustamassa sellaisissa tehtävissä, joissa riittää, että työpari osaa kotimaista kieltä, kunhan kommunikaatio työparin kesken toimii. Joidenkin asiakasryhmien kanssa kommunikaation sujuvuus korostuu enemmän, jos asiakkailla on vaikeuksia ilmaista tarpeitaan sujuvasti.

Miksi meillä on sote-alan henkilöstöpula?

Ihanteellista olisi, että suomalaiset viihtyisivät sosiaali- ja terveysalan töissä täällä kotimaassa.

Luultavasti henkilöstöpulan taustalla on useita eri syitä ja nämä syyt myös vaihtelevat alueittain. Jos syynä esimerkiksi on loppuunpalaminen, niin samalla tavalla ne muualta muuttaneetkin palavat loppuun, jos systeemissä kaikki muu ennallaan. Jos vaikeus on tulla palkalla toimeen suurkaupungissa, työsuhdeasuntojen ja -matkalippujen saatavuutta ym. tekijöitä voidaan käyttää apukeinoina.

Halpatyövoimalle ei

Kun ulkomailta tulee hoitajia tai muita ammattilaisia / alalle koulutettavia tänne töihin, on palkkauksen oltava tasaveroista. Halpatyövoimaa ei pidä lähteä tuomaan, koska se tie lienee sitten loputon, eikä edusta kestävää yhteiskunnallista kehitystä; eriarvoistumista täytyy ehkäistä.

Jos työolot ovat väärällä tavalla kuormittavat, eivät ulkomailta tulevat työntekijätkään kauaa täällä viihdy. Miksi he olisivat jotenkin erilaisia?


Tämä kysymyksenasettelu jäi häiritsemään, ja hain aiheesta hieman tuoreita raportteja. Onko kyse alueellisesta kohtaanto-ongelmasta? Puuttuuko meiltä tekijöitä? Aiheuttiko pandemia työvoimapulan? Onko syynä kehno palkka?

Valtioneuvoston teettämän raportin (Tevameri, 2021) mukaan sote-sektorin työvoimatilanne on muuttunut 2019 ja 2020 vertailujen välillä huomattavasti. Alueilla, jossa on ollut 2019 liikatarjontaa hakijoista, ollaan vuotta myöhemmin tasapainossa, ja aiemmin tasapainossa olleilla alueilla joistain ammattiryhmistä on kova pula.

Raportti (s. 56) siteeraa Terveyskeskusten lääkäritilanne 2019-julkaisua näin:

  • ”Terveyskeskusten lääkärivaje on pahentunut viime vuosina. Vuonna 2019 lääkärivaje oli yhteensä 296,5 lääkäriä, kun se vuonna 2016 oli 136,5 lääkäriä. Vuodesta 2018 lääkärivaje on kasvanut 69 lääkärillä.”
  • ”Ahvenanmaalla ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä lääkärivajetta ei ollut lainkaan.”

Mistä ero Ahvenanmaalla ja Länsi-Pohjassa johtuu? Tevameri (2021) ei spekuloi tällä raportissaan.

Suurin pula on sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista. Eniten työvoimaa ovat etsineet kunnat tai kuntayhtymät, mutta myös yrityksissä on runsaasti avoimia paikkoja. Hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöitä haettiin yli 66 000 tehtävään, ja lähes 16 000 paikkaa täyttyi vuoden 2019 aikana. Vaikka vaihtuvuus on suurta ja rekrytointivaikeudet muita aloja yleisempiä, täyttyneistä paikoista enemmistö on määräaikaisia.

On huomattava, että samaan aikaan alalla on suuri joukko työttömiä työnhakijoita. Työttömiä sote-alan ammattilaisia oli vuonna 2019 Uudellamaalla yli 11 000. Uusimaa poikkeaa raportin kaavioissa muista alueista jo väkitiheydenkin takia, eikä tässä sangen kuvailevassa raportissa esitetä tarkempaa tilahtollista analyysiä siitä, onko eri alueiden profiileissa eroja.

Entä se ulkomainen työvoima?

”Työvoimapulan paikkaamiseksi on myös esitetty alan osaajien houkuttelua Suomeen töihin. Kuitenkin viime vuosina esimerkiksi sairaanhoitajien kohdalla virta on pikemminkin ollut toiseen suuntaan.”

Tevameri 2021
  • Raportin mukaan muuttovoittoa oli vuosina 2006-2013 keskimäärin 90 sairaanhoitajaa vuodessa. Vuosina 2015-2017 Suomeen muutti keskimäärin 140 ja ulkomaille 200 sairaanhoitajaa.
  • Suomesta lähdetään useimmin Ruotsiin, ja työvoimaa saapuu eniten Virosta.
  • Ulkomaille muuttaneista alle puolet palaa neljän vuoden kuluttua, mutta toisaalta yli 40% jää ulkomaille pysyvästi.

Kuormitustekijät lisäävät alanvaihtoa

Sote-alan ammattilaisten sairauspoissaoloja on myös verrattu, ja ne ovat hoitotyössä korkeimmalla tasolla:

  • ”Hoitajilla ja lähihoitajilla oli vuonna 2019 kunta-alalla eniten sairauspoissaoloja (24,77 sairauspoissaolopäivää / henkilötyövuosi).”
  • Vastaavasti lääkäreillä sairaspoissoloja oli noin 10 per henkilötyövuosi.

Työn luonne siis näyttäisi lisäävän sairauspoissaoloja. Raportissa ei ole vertailulukuja ammattiryhmien sairaspoissaoloista yksityissektorilla. Vertailu julkisen ja yksityisen välillä olisi kiinnostavaa, koska jos poissaoloissa olisi paljon eroa, ne eivät olisi työn luonteesta vaan työn kontekstista johtuvia. Useimmat muutkin tutkimukset koskevat julkisen sektorin työntekijöitä, koska niiden tilaaja tai toteuttaja on julkisen sektorin toimija. Yksityisellä puolella henkilöstökyselyitä varmasti teetetään jossain määrin, mutta niiden tulokset eivät ole julkista informaatiota.

Raportissa summeerataan erilaisia tutkimuksia, joissa nousee esiin tekijöitä, jotka aiheuttavat kuormitusta ja ovat heijastumaa syistä, miksi työvoimaa lähtee alalta muihin tehtäviin. Tehyn tutkimuksen mukaan alan vetovoima koettiin heikoksi, ja sitä parantaisi palkkauksen ja henkilöstöresurssien sovittaminen työn vaativuutta paremmin vastaavaksi, joustavuuden työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi, sekä mahdollisuudet kehittää ammatillista osaamista. Vetovoimaa lisäisi myös jaksamista tukevat järjestelyt ja etenemismahdollisuudet uralla.

Hämmästyttävää erikoissairaanhoidossa työskentelevien hoitajien kuormitusta tarkastelevassa tutkimuksessa on, että

  • ”eniten kuormitusta erikoissairaanhoidossa työskenteleville hoitajille aiheutui virheiden tekemisen pelosta hoitotyössä (85%)”;
  • ”yli puolet vastaajista (58%) arvioi, että työn fyysinen kuormitus oli vähäistä”; ja
  • ”valtaosa (78%) arvioi kognitiivisen kuormituksen (jatkuvat keskeytykset, usean tehtävän yhtäaikainen tekeminen) haitalliseksi tai vakavaksi” (Coco 2019, lainaukset Tevameri 2021, s. 73).

Toinen kiinnostava teema oli Kuntatyöntekijöitä koskevassa Kunta10-tutkimuksessa (2018) havaittu työssä koettu eettinen kuormitus:

  • arvojensa vastaisesti joutui viikoittain työskentelemään melkein 40% kuntien perus- ja lähihoitajista, 33% vanhustenhuollon työntekijöistä, ja 20% sairaanhoitajista.
  • sääntöjen ja normien vastaisesti koki toimivansa viikoittain 20% perus- ja lähihoitajista, ja 17% vanhustenhuollon työntekijöistä.

Pandemia-ajan lisääntyneestä kuormittavuudesta taas kertoo karua kieltä, että yliopisto- ja aluesairaaloiden sairaanhoitajista 88% harkitsi alanvaihtoa.

Mitä tästä voi päätellä? Sen, että Suomi ei tällä hetkellä ole erityisen vetovoimainen kohde tehdä töitä sotesektorilla.

Palkkauksesta puhutaan koko ajan, mutta millainen palkankorotus esimerkiksi korvaa sen, että pelkäät koko ajan tekeväsi virheitä, rikot työnantajan käskystä sääntöjä ja koet eettistä kuormitusta, ja että työsi kognitiivinen kuormitus on haitallista tasoa? Tällainen työtapa kuluttaa ihmiset loppuun, ja kertakäyttökulttuuri aiheuttaa monenlaisia kustannuksia. Esimerkkeinä ne yli 22 sairaspäivää tuuraa joku toinen, ja alan vaihtajien tilalle koulutetaan koko ajan työvoimaa.

Työpahoinvointi maksaa.

Siksi toimintoja täytyy suunnitella uudelleen ja purkaa näitä haitallisia kuormitustekijöitä.

Lähteiden tietoja:

(Keskeneräinen, päivitän muut lähteet myöhemmin. Kaikki tutkimukset ovat Tevameren katsauksessa tarkasteltuja.)

Tevameri, T. 2021. Katsaus sote-alan työvoimaan: Toimintaympäristön ajankohtaisten muutosten ja pidemmän aikavälin tarkastelua. Työ- ja elinkeinoministeriö, TEM toimialaraportit 2021:2. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-812-7

%d bloggaajaa tykkää tästä: